Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2014-11-30

Tiedote

Nyt myös kirkon liberaalit jäsenet eroavat

Kirkosta eroajan profiili on monipuolistunut eroamispiikin pitkittyessä. Myös kirkon liberaalit jäsenet ovat ryhtyneet eroamaan kirkosta. Näin voi päätellä eroakirkosta.fi-palveluun tulleista palautteista. Edelleen merkittävä osa palautteen antajista kertoo syyksi arkkipiispa Kari Mäkisen puheet tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kasvavassa määrin palautteissa kerrotaan syiksi mm. kirkon konservatiivinen tyyli ja Päivi Räsänen. Palautteita on listattu tiedotteen lopussa.

Kirkosta eroajien keski-ikä on palannut normaalille tasolle, samoin sukupuolten osuus lähestyy normaalia tasoa. Kirkosta erotaan myös alueellisesti lähes normaalisti.

- Arkkipiispa Kari Mäkisen positiivisista puheista huolimatta kirkon virallinen kanta on kielteinen tasa-arvoiselle avioliittolaille. Tämä on nyt johtanut siihen, että myös liberaalit eroavat kirkosta, toteaa eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma.

Kirkon virallinen kanta tasa-arvoiseen avioliittolakiin: "Toin eduskunnalle esille kirkon kannan, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto." (kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo) http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkkohallituksen-kansliapaallikko-oli-kuultavana-lakivaliokunnassa/

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana.

Tunnin välein päivittyvä grafiikka
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html

Reaaliaikainen laskuri
https://eroakirkosta.fi/static/nyt.txt

Eroakirkosta.fi-palvelun tilastografiikkaa laajemmin
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Palautteita:

"Olen nähnyt mediassa paljon keskustelua siitä, kuinka vanhemmat ihmiset erosivat kirkosta sen takia, että kirrko oli homomyönteinen. Itse erosin eilen kirkosta sen johdosta, että kaikki kristillisdemokraatit (Päivi Räsänen jälleen etunenässä) äänestivät sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan. Itse en tunne homoseksuaaleja, tai ole sellainen, mutta mielestäni on uskomattoman lyhytnäköistä ja suoraan sanoen älyllisesti vajaata yrittää eristää tietty ihmisryhmä instituutiosta, joka on ihmisten luoma ja ylläpitämä. Varsinkin jos kieltämistä perustellaan uskonnollisilla syillä - homous on luonnollisepaa kuin uskonto."

"Hei! Erosin juuri kirkosta ja haluan tuoda julki mielipiteeni miksi näin tein. Syy ei ole että homot pääsevät naimisiin eikä mäkisen konmentit vaan yksinkertaisesti päivi räsänen.en voi uskoa korviani että viwläkin hän itkee tästä saavatko homot mennä naimisii vai ei eikä esim siitä että lapsilisiä leikattiin reippaalla kädellä..se kertoo minulle että hän ajaa vain ja ainoastaan omaa agendaansa homojen vihaajana eikä välitä pätkääkään miten normaali lapsiperhe pärjää!!!!! Ja muuten räsäsen ehdotus että ei olisi enään kirkollisveroa vaan valtio tukisi kirkkoa ei tule menemään läpi koska se on epäreilua muita suomen uskontoja vastaan ja muutenkn valtio ja kirkko pitää pitää erillään!"

"Naispappien syrjintä. Samaa sukupuolta olevien parien syrjintä. Kirkon johdon toiminta on molemmissa kysymyksissä ollut johdonmukaisen vetelää ja hidasta. Suvaitsevaisuus? Anteeksianto? Elämän ymmärrys? Kauppakeskusten siunaus?..."

"Kirkon konservatiivinen tyyli"

"Tasa-arvoisen avioliiton väheksuminen, kaikki ovat ihmisiä kaikilla on omat taipumukseksensa, sitä eivät säännöt sanele."

"En näe syytä kuulua kirkkoon, en käytä kirkon palveluita ollenkaan ja olen monista asioista eri mieltä kirkon kanssa. Mielestäni valtiokirkon asemaa Suomessa tulisi horjuttaa. Se miksi erosin juuri tänään, johtuu kirkon esillä olosta ja siitä millainen kohu on tullut siitä että arkkipiispa oli fiksu ja sanoi tasa-arvoisen avioliiton olevan hyvä asia. En pysty ymmärtämää valitsevaa homofobiaa."

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
040 748 9532

Kaj Torrkulla
045 884 3633