Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2010-09-16

Tiedote 16.9.2010

Kirkosta eroaminen kasvoi kesällä rajusti

Kirkosta eroaminen kasvoi kesän aikana rajusti. Kesä-elokuun aikana erosi 7500 henkilöä, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Elokuu oli eroakirkosta.fi -palvelun kaikkien aikojen paras elokuu: eroajia oli 24 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa, ja aikaisempi elokuun ennätys vuodelta 2008 ylitettiin 16 prosentilla.

Naisten osuus eronneista on kasvanut merkittävästi vuonna 2010. Vuosina 2007-2009 naisten osuus tammi-elokuussa oli 40-42 prosentin kohdalla, mutta tänä vuonna naisten osuus oli 44 prosenttia. Elokuussa tapahtui myös kuukausiennätys: 47 prosenttia eroajista oli naisia.

- Tällaista kasvua ei ole nähty aikaisemmin. Naisten osuus kääntyi kasvuun kuin nappia painamalla tammikuussa. Tilastojen perusteella on ilmeistä, että naisten asenteet kirkkoa kohtaan ovat muuttuneet, arvioi tiedottaja Heikki Orsila.

LISÄTIETOJA:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (ruotsinkielinen asiointi)
050-525 1606

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Lisätietoja ja paikkakuntakohtaisia lukuja saa tiedottajilta sekä sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi.