Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2010-04-28

Tiedote 28.4.2010

Veroehdotukset lisäsivät kirkosta eroamista

Veroehdotusten saapuminen näkyy selkeänä kirkosta eroajien määrän lisääntymisenä. Maaliskuussa eroakirkosta.fi-palvelua käytti alle 70 henkilöä päivässä, mutta huhtikuussa veroehdotusten postituksen alkamisen jälkeen erosi yli 90 päivässä.

- Eromäärien kasvamisen syyn voi päätellä ajankohdastakin, mutta palvelun käyttäjät myös mainitsevat veroehdotukset erosyynä, toteaa tiedottaja Heikki Orsila.

- Lyhimmillään erosyyksi kerrotaan "mani", toiset taas selostavat enemmänkin, paljonko ovat saaneet lisäveroja ja mikä oli kirkollisveron osuus.

Jokavuotinen ilmiö

Tilastojen mukaan huhtikuun eroaalto toistuu vuosittain. Eroajia on noin 500-1000 enemmän kuin maalis- ja toukokuussa.

Voimakkaammin sama ilmiö näkyy loppuvuodesta. Välttääkseen kirkollisveron tulevalta vuodelta on erottava ennen vuoden loppua. Tyypillisesti vuosi loppuukin eropiikkiin, enimmillään jopa tuhanteen eroon yhtenä päivänä.

Eroamiset vähentyivät alkuvuodesta

Tammi-helmikuussa eroaminen väheni neljänneksen verrattuna vuoteen 2009. Maalis-huhtikuussa ollaan palattu vuoden 2009 tasolle.

- 40000 eroa ylitetään, mutta 45000 jää saavuttamatta, arvioi Orsila. "Tällä hetkellä kirkkoon kuuluu alle 80% suomalaisista. Vuonna 2020 vain alle puolet helsinkiläisistä kuuluu kirkkoon."

Ennätysvuonna 2008 kirkon jätti yli 52000 ihmistä.

Eroakirkosta.fi-palvelu ajaa vakaumusten tasa-arvoa. Palvelua on käyttänyt 190 000 suomalaista. Sen osuus on noin 90% kaikista eroista.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (ruotsin- ja suomenkielinen asiointi)
050-525 1606

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532