Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2010-02-25

Tiedote 25.2.2010

Kirkkoon kastettujen osuus laskussa

Evankelis-luterilaisen kirkon tiedotteen mukaan 43 650 jäsentä erosi vuonna 2009. Eroakirkosta.fi -palvelun kautta erosi 39 200 jäsentä. Palvelun osuudeksi tuli 90%. Kirkon jäsenmäärä on nyt alle 80% kansasta. Vähenemä vuodessa oli 0,9%-yksikköä.

Väkilukuun suhteutettuna eniten erottiin Imatralla. Imatran eroaallon aiheutti kohu paikallisen kirkkoherran ympärillä. Peräti 1,6% Imatralaisista käytti eroakirkosta.fi -palvelua vuonna 2009. Tampere, Oulu, Lahti ja Jyväskylä olivat myös kärkisijoilla.

"Vuosi 2008 oli poikkeuksellisen vilkas erovuosi. Silloin erosi 1,1% kansasta. Viime vuonna erosi 0,9% kansasta, mikä on selvästi vilkkaampaa kuin vuonna 2007. Kirkon jäsenosuuden lasku väestössä 90%:sta 80%:iin kesti lähes kolmekymmentä vuotta, mutta lasku 70:%iin voi tapahtua vain kymmenessä vuodessa. Kymmenen vuoden päästä Helsingissä on seurakuntia joiden alueella vain alle puolet ovat kirkon jäseniä" toteaa eroakirkosta.fi:n tiedottaja Heikki Orsila.

Myös kasteiden osuus on laskussa. Kasteiden määrä väheni 1,8% vuonna 2009.

60% eroajista oli miehiä. 8,4% eroajista oli 18-vuotiaita, joista 40% erosi ensimmäisen kuukauden aikana täytettyään 18 vuotta. Puolet eroajista ovat alle 30-vuotiaita. 0,6% oululaisista ja tamperelaisista olivat alle 30-vuotiaita kirkosta eroajia.

Ev.lut. kirkko päästää tänä vuonna 16-vuotiaat äänestämään seurakuntavaaleihin. Kirkosta eroaminen edellyttää kuitenkin täysi-ikäisyyttä.

Eroakirkosta.fi-palvelu ajaa vakaumusten tasa-arvoa. Palvelua on käyttänyt 186 000 suomalaista. Sen osuus on noin 90% kaikista eroista.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (ruotsin- ja suomenkielinen asiointi)
050-525 1606

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja

Tiedoksi toimituksille:

Paikallislukuja ja muuta tietoa saa tiedottajilta sekä sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi