Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2013-06-26

Tiedote

Ennätyksellinen kesäkuu kirkosta eroamisissa

Kesäkuussa on erottu poikkeuksellisen runsaasti valtionkirkosta. Tähän mennessä kesäkuussa on evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnut noin 1900 henkilöä, kun esimerkiksi viime vuoden kesäkuussa erosi vähän alle 1600 kirkon jäsentä. Tämänhetkinen ennätys kesäkuun kirkosta eroamisissa on vuodelta 2010, jolloin kirkosta erosi vähän yli 2300 jäsentä. On mahdollista, että ennätys rikotaan tänä vuonna.

- Yleensä kauniilla kesäsäällä ihmiset ovat ulkona ja siksi eroluvut ovat alhaiset, mutta tänä kesänä eroaminen on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Ilmeisesti evankelis-luterilaisen kirkon runsas näkyminen mediassa on saanut ihmiset eroamaan kirkosta. Eroaminen voisi olla vilkkaampaakin, mikäli säät olisivat huonommat, pohtii eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma.

Kirkosta eroaminen on ollut runsasta myös koko alkuvuoden. Vuoteen 2012 verrattuna kasvua on noin 10 prosenttia. Kirkosta eroavat sekä liberaalit että konservatiivit. Lähes peräkkäin tulleet palautteet eroakirkosta.fi-palveluun saattavat tarjota täysin vastakkaisen erosyyn. Liberaali erosi kirkosta, koska "kirkko nykyään alkaa olla tasa-arvon vastainen, muutenkin monien muiden hyvien arvojen vastainen", ja konservatiivi erosi, koska "kirkko siunaa homopareja vastoin raamatun oppia".

Kirkosta eroja ovat tänä vuonna aiheuttaneet myös keväällä postitetut esitäytetyt veroilmoitukset, joissa näkyy tieto verovelvollisen maksamasta kirkollisveron määrästä vuonna 2012, sekä saarnaaja Pirkko Jalovaaran manaaja-puheet.

Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
040 748 9532