Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2011-03-29

Tiedote

Nuotan kampanja ei vaikuttanut kirkosta eroamiseen yhtä paljon kuin Homoilta

Älä alistu -kampanjan aiheuttamasta eroaallosta ei tullut yhtä isoa kuin mitä syksyinen Homoilta-ohjelma aiheutti. Eromäärät ovat vielä kaksinkertaisia tavalliseen nähden mutta laskemassa takaisin tavalliselle tasolle. Suhteellisesti kampanjan vaikutus eromääriin oli silti valtava. Tähän mennessä tänä vuonna on kirkosta eronnut yhteensä noin 10 000 henkilöä, joista yksistään viime viikolla 4 200. Se on 42 prosenttia tämän vuoden eromäärästä.

Eroakirkosta.fi-palvelun eroajilta saaman palautteen perusteella kirkko näyttää olevan jonkinlaisessa kriisissä, sillä sekä liberaalit että konservatiivit jättävät kirkon.

- Suurin osa palautetta jättäneistä kritisoi kirkkoa ahdasmielisyydestä, mutta osa eronneista ilmoitti syyksi nimenomaan kirkon liian suvaitsevaisen kannan homoihin. Liberaalien mielestä homojen syrjintä on mennyt liian pitkälle, kun taas konservatiivit jättävät kirkon siksi, ettei kirkko pitäydy Raamatun sanassa homoseksuaalien suhteen, kertoo Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Johanna Sauna-aho.

Osa eroajista myös on palautteessa kertonut olevansa kyllästynyt siihen, että kristityt riitelevät keskenään eikä kirkolta tule mitään tarpeeksi selkeää kannanottoa. Lisäksi eroavat ne, joille homokysymys ei ole keskeinen mutta jotka kohusta muistivat edelleen olevansa kirkon jäseniä, vaikka jäsenyys ei heille mitään merkitse.

- Moni palautteen antaja on sanonut, että käynnissä oleva keskustelu on saanut kirkon ja sen ajatusmaailman tuntumaan vierailta, eivätkä he koe saavansa kirkolta mitään kirkollisveron vastikkeeksi. Vaikka homokysymys ei kirkkoa kaada, se nopeuttaa kirkon aseman heikentymistä vuosilla, sanoo Sauna-aho.

Yhteensä Älä alistu -kampanjan seuraksena on kirkosta tähän mennessä eronnut noin 4 000 ihmistä. Syksyisen Homoillan seurauksena kirkko menetti noin 40 000 jäsentään.

TILASTOTIETOA EROAMISLUVUISTA:

http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

LISÄTIETOJA:

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (suomen- ja ruotsinkielinen asiointi)
050-525 1606

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Lisätietoja saa tiedottajilta sekä paikkakuntakohtaisia erolukuja sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi