Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2011-03-24

Tiedote

Kirkosta eroaminen pomppasi homoilta-kohun kaltaiseen nousuun

Nuotan Älä alistu! -kampanja on poikimassa toisen valtavan kirkostaeroamisvyöryn puolen vuoden sisään. Palvelun kautta erosi keskiviikkona 1500 henkilöä. Eroaminen jatkuu edelleen kiivaana.

- Eromäärät lähtivät kampanjan seurauksena lähes vastaavaan nousuun kuin viime vuonna Homoillan seurauksena. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta eroaa päivässä kirkosta noin 50 ihmistä, kertoo Johanna Sauna-aho Eroakirkosta.fi-palvelusta.

Eroakirkosta.fi-palvelun saaman palautteen perusteella ihmiset ovat vihastuneita siitä, että uskonnon nimissä syrjitään ihmisiä ja että Älä alistu! -kampanjaa on epäsuorasti rahoitettu myös kirkollisverovaroin.

- Palautetta antaneista moni on käyttänyt ilmaisuja "viimeinen niitti", "korsi joka katkaisi kamelin selän" ja "viimeinen pisara". Ilmeisesti moni Homoillan aikana eroa harkinnut mutta kirkon jäsenenä pysymään päätynyt teki nyt lopullisen ratkaisunsa, sanoo Sauna-aho.

TILASTOTIETOA EROAMISLUVUISTA:

http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

LISÄTIETOJA:

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
puh.

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (suomen- ja ruotsinkielinen asiointi)
050-525 1606

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Lisätietoja saa tiedottajilta sekä paikkakuntakohtaisia erolukuja sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi