Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2010-01-04

Tiedote 4.1.2010

Kirkon jäseniä enää alle 80 prosenttia kansasta

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus laski syksyllä alle 80 prosenttiin suomalaisista. Vuodenvaihteessa osuus oli 79,7%, kun vielä vuosi sitten se oli 80,6%.

- Kirkko perustelee valtiollista erityisasemaansa suurella jäsenmäärällä. Tällä eroamistahdilla alle 60 prosenttia helsinkiläisistä kuuluu kirkkoon kolmen vuoden päästä. Kymmenen vuoden päästä alitetaan 50 prosenttia. Tämän jälkeen kirkon jäsenet ovat vähemmistö Helsingissä.

- Koko kirkon jäsenmäärän lasku 90 prosentista 80 prosenttiin kesti melkein kolmekymmentä vuotta. Lasku 70 prosenttiin voi kestää vain 10 vuotta, toteaa eroakirkosta.fi:n tiedottaja Heikki Orsila.

Kastettujen osuus on myös laskussa. Vuonna 2009 vain 79,9 prosenttia syntyneistä kastettiin. Pudotusta edellisestä vuodesta tuli 2,5 prosenttiyksikköä. Kirkon kannalta eroajien ikäjakauma on huono: eniten eroavat nuoret aikuiset, joilta myös kastettavat lapset tulisivat. - Noin puolet eroajista on alle 30-vuotiaita, ja suurin ryhmä on 18-vuotiaat. Tuloksena kirkkovihkimisten osuus on romahtanut 57 prosenttiin. Nyt perässä kasteet vaihtuvat nimiäisiin, toteaa Orsila.

Kirkosta erosi 44 000

Eroakirkosta.fi-palvelun kautta erosi 39 700 henkilöä. Näistä 39 200 olivat evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Tämä on 16% vähemmän kuin vuonna 2008, ja 22% enemmän kuin vuonna 2007.

Kirkon ennakkotiedon mukaan viime vuonna erosi 41 225. Vuoden 2008 eroluvuissa ennakkotieto oli noin 3900 todellista pienempi. Tiedottaja Heikki Orsila arvioi, että tänä vuonna virhe on noin 3000. Tällöin eroajien kokonaismääräksi tulee 44 tuhatta. Vuonna 2008 erosi noin 52 000 henkilöä.

Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Palvelua on käyttänyt 181 000 suomalaista. Sen osuus on noin 90% kaikista eroista. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta. Tampereen vapaa-ajattelijat on myös elamankatsomustieto.fi- ja uskomaton.fi-projektien taustayhteisö.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (suomen- ja ruotsinkielinen asiointi)
050-525 1606

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE

Tilastokeskuksen mukaan 2008 Suomessa syntyi 59 530 vauvaa, ennakkotiedon 2009 mukaan 60 100. Vuonna 2008 kastettiin 49 068 lasta, eli 82,4% syntyneistä. Kirkon ennakkotiedon mukaan 2009 kastettiin 47 997 lasta, eli 79,9% syntyneistä. Tietojen tarkentaminen voi muuttaa osuutta noin 0,1 %-yksikköä.

Kirkon ennakkotiedon mukaan 2009 kirkon jäseniä oli vuodenvaihteessa 4 268 530. Väestörekisterikeskuksen mukaan suomalaisia oli 31.12.2009 5 352 445. Kirkkoon kuuluvien osuus on näin laskien 79,7%. Ennakkotiedon tarkentuminen ei voi muuttaa tällä tarkkuudella kerrottua prosenttiosuutta.

Koska kaste järjestetään käytännössä kuukauden tai kahden kuluttua syntymästä, tulisi oikeastaan verrata syntyneitä marraskuusta 2008 lokakuuhun 2009 ja vuonna 2009 kastettuja. Tällä tarkennuksella ei ole käytännössä näkyvää muutosta tuloksiin.

Kunta- ja aluekohtaisia erolukuja saa tiedottajilta puhelimitse tai sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi