Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2004-02-01

EROAKIRKOSTA.FI-SIVUSTO ON OLLUT MENESTYS

Eroakirkosta.fi-sivusto on ollut toiminnassa kymmenen viikkoa ja sen kautta on tänä aikana eronnut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta yli 1 400 henkilöä. Vuoden 2003 lopun aikana eronneita oli noin 1 000 ja tammikuussa yli 400. Tammikuun luvut ovat hyvin lupaavat, koska kyseinen kuukausi edustaa vain reilua kolmea prosenttia koko vuoden eroamisista. Voidaankin ennustaa, että eroakirkosta.fi-sivuston kautta tulee vuoden 2004 aikana eroamaan yli 12 000 kirkon jäsentä.

Kun eroakirkosta.fi-sivusto avattiin marraskuun 21. päivä viime vuonna, sai se osakseen laajan huomion. Sivustoa ei varsinaisesti markkinoitu, vaan sen avaamisesta tiedotettiin muutamaan internetin keskusteluryhmään. Tieto sivustosta levisi toisten internetin käyttäjien välityksellä yllättävän nopeasti useisiin kymmeniin keskusteluryhmiin. Ensimmäisen kahden viikon aikana kävijöitä oli keskimäärin 500 päivässä. Kaiken kaikkiaan sivustolla on varovaisen arvion mukaan käynyt noin 20 000 henkilöä. Huomionarvoista on, että noin seitsemän prosenttia sivustolla kävijöistä erosi kirkosta.

Eroakirkosta.fi-sivuston suosio osoittaa, että tälle palvelulle on todellinen tilaus. Sivustoa tullaan tulevaisuudessa kehittämään ja sen tunnettuisuutta pyritään kasvattamaan valikoiduilla markkinointiviestinnällisillä toimenpiteillä.

Eroakirkosta.fi-sivustolla voi täyttää valmiin erokaavakkeen, joka tarvitsee vain postittaa. Palvelun tarjoaja Tampereen vapaa-ajattelijat ry maksaa tarvittavan postimaksun, joten käyttäjälle palvelu on täysin maksuton. Lisäksi sivusto sisältää perustiedot lasten asemasta kirkosta erottaessa ja kirkollisverolaskurin.

Tampereen vapaa-ajattelijat ry:n pääset parhaiten tutustumaan yhdistyksen internetsivuilla osoitteessa tampere.vapaa-ajattelijat.fi