Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2009-12-01

Tiedote 1.12.2009

Paltamossa merkittävä kirkostaeroamispiikki

Paltamon seurakunta on menettänyt parikymmentä jäsentään kahdessa kuukaudessa. Eroakirkosta.fi -palvelun tilastojen mukaan Paltamossa erottiin loka-marraskuussa väkilukuun suhteutettuna toiseksi eniten koko maassa. Edelle kiri vain Imatra.

Paltamon kokoisissa kunnissa eroajia on tyypillisesti noin 10 henkilöä vuodessa. Alkuvuoden osalta Paltamossakin eroaminen väheni koko maan trendin mukaisesti. Paltamon seurakunta nosti kirkollisveroa, mutta eroakirkosta.fi -palvelun mukaan se ei selitä kaikkea. - Vero on noussut muuallakin, mutta muualla eroaminen on lisääntynyt paljon vähemmän. En usko pelkästään veroprosentin vaikuttaneen, arvelee tiedottaja Jori Mäntysalo.

Paikallinen vapaa-ajattelijayhdistys ei ota eroaallosta kunniaa itselleen. -Mitään erityistä kampanjaa ei ole tehty vaan ratkaisu on ollut paltamolaisten itsensä, toteaa Kainuun vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Aki Räisänen.

Vapaa-ajattelijat olettavat eroamisen jatkuvan joulukuussakin. Vuonna 2003 kumotun lain mukaan kirkosta piti erota marraskuussa säästääkseen tulevan vuoden kirkollisveron. Vanhemmat ikäluokat tuntevat heikosti lainmuutoksen, ja tyypillisesti eroaminen joulukuussa siirtyykin nuorempiin ikäluokkiin. Uuden lain mukaan erota voi äärimmillään vielä 31.12.2009 ja välittyy kirkollisverolta 2010.

Kirkosta eroaminen on ollut vilkasta vuodesta 2003 lähtien. Suomen evankelis-luterilaisen Kirkon jäsenmäärä alitti 80% kansasta marraskuun alkupuolella. Edelliseen kymmeneen prosenttiyksikköön meni melkein 30 vuotta. Kirkon jäsenmäärä on vähentynyt noin prosenttiyksiköllä vuosittain. Tämä ennustaa, että seuraavat kymmenen prosenttia jäsenistä katoaa vuoteen 2020 mennessä.

Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on muun muassa kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta. Tampereen vapaa-ajattelijat on myös elamankatsomustieto.fi- ja uskomaton.fi-projektien taustayhteisö.

Lisätietoja:

Jori Mäntysalo
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
0400-391 558

Aki Räisänen
Kainuun vapaa-ajattelijat ry, puheenjohtaja
050-594 8501

TOIMITUKSILLE TIEDOKSI:

Alle 5000 asukkaan kunnassa eroaa keskimäärin noin 10 henkilöä vuodessa. eroakirkosta.fi -palvelun kautta on Paltamossa eronnut tänä vuonna 28 henkilöä.