Otsikko: Eroakirkosta-viesti 2/2006 Arvioitu eroluku 13.--19.11.2006: 1007 Vertailuluku vuodelta 2005: 837 Muutos: +20,3 % Väestörekisterikeskuksen päätöksestä kieltää osoitetietojen luovutus eroakirkosta-sivun mainontaan on nyt valitettu hallinto-oikeuteen, ja tänään asiasta lähetettiin myös lehdistötiedotteet. Lehdistö kiinnostuu jutusta ainakin kun hallinto-oikeuden päätös tulee joskus syksyllä 2007, mutta toivomme tietysti kiinnostusta jo nyt. Erolukujen kehitys osoittaa selvästi, että viime vuoden eroluku eli 33000 eronnutta ylitetään. Mutta ylittyykö 40000? Tämänhetkinen ennuste osoittaa noin 39000 eroajaan, joten pientä pinnistystä vielä tarvittaisiin. Kiinnostavaa on myös nähdä eroakirkosta-sivun osuus kaikista eroista. Viime vuonna se oli 69%, ja tämän vuoden alku näyttää joidenkin tietojen mukaan samaa lukua. Jos osuus on noussut, on toisaalta eroakirkosta-sivun lokien mukaan arvioitu eroajien kokonaismäärä liian suureksi. Lokakuussa sivun kautta erottiin 20% enemmän kuin viime vuonna, mutta kahden edellisen viikon kasvu on ollut vain 10%. Joulukuun osalta luku voi vielä kääntyä kumpaan suuntaan vain. Paljon riippuu myös siitä, milloin Korkein hallinto-oikeus (KHO) antaa päätöksensä TKL:n bussimainosjutussa, ja koska Eduskunnan oikeusasiamies (EOA) ratkaisee kantelun jonka teimme kun Helsingin maistraatti kieltäytyi hyväksymästä eroilmoituksia sähköisesti. EOA:n kanslia on ilmoittanut, että asia menee valmisteluun tämän vuoden puolella. Ratkaisu on tulossa todennäköisesti ensi vuoden alussa. KHO:n aikataulusta ei ole tietoa. Terveisin, Eroakirkosta-tiimi