Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2015-12-19

Tiedote

Kirkollisverotus kiristynyt 2010-luvulla

Kirkollisvero on kiristynyt tasaisesti tällä vuosikymmenellä. Vuonna 2009 vero oli keskimäärin 1,32%, viime vuonna 1,42%. Vuodelle 2016 veroaan kiristää 16 seurakuntaa.

Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma, vaikuttaako tämä eroamiseen?

- Ei. Kirkon jäsenyys ei ole tuote, jonka hintaa ja laatua verrataan. Eroajat eivät koe kirkon jäsenyydellä olevan mitään merkitystä. Vero on syy erota, mutta sen tarkka määrä ei paljonkaan vaikuta.

Karisman kantaa tukee myös tutkimus. Vuonna 2010 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus selvitti asiaa. Sen perusteella kirkollisveron hintajousto on hyvin pieni, eli kirkon jäsenyys on lähes riippumaton verosta.

Kirkollisveron tuotto on reaalisesti laskenut 5,5 prosenttia vuodesta 2009. Yhteisövero-osuuden kasvu on kuitenkin kompensoinut laskua. Ensi vuonna osuus korvataan suoralla valtionrahoituksella.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Oman kunnan kirkollisveron voi tarkistaa sivulta https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Verohallinnon_paatokset/Kuntien_ja_seurakuntien_tuloveroprosenti%2838774%29

Esitetyt prosentit ovat jäsenmäärittäin painotettuja Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkollisveroprosentteja. Myös ortodoksinen valtionkirkko perii kirkollisveroa. Sen veroprosentit ovat yleisesti hieman suurempia; enimmillään kirkollisvero on 2,2% eräissä Lapin ortodoksisissa seurakunnissa.

Viitattu tutkimus on osoitteessa http://www.vatt.fi/julkaisut/uusimmatJulkaisut/julkaisu/Publication_6093_id/876