Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2013-07-12

Tiedote

Päivi Räsänen -kohu aiheutti 3500 kirkosta eronnutta kahdessa päivässä

Sisäministeri Päivi Räsäsen lausunnoista keskiviikkona alkanut kohu aiheutti eilen torstaina lähes 2500 kirkosta eroamista. Keskiviikkona kirkosta erosi 960 kirkon jäsentä. Tänään on eronnut klo 8.35 mennessä 155 kirkon jäsentä. Normaalisti heinäkuussa eroaa noin 70 ihmistä päivässä. Tilastotietoa kirkosta eroamisen kehityksestä löytyy sivulta https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/.

Evankelis-luterilaisen kirkon taloudelliset tappiot tämänkertaisesta kohusta ovat merkittävät. Kun suomalaisen mediaanipalkka on noin 35 000 euroa vuodessa ja keskimääräinen kirkollisveroprosentti on 1,33 %, niin kirkollisveron määräksi muodostuu noin 460 euroa vuodessa. 3500 kirkosta eronnutta tarkoittaa maksimissaan 1,6 miljoonan tappiota evankelis-luterilaiselle kirkolle vuosittain.

- Toivon, että näiden kohujen jälkeen aloitettaisiin kunnollinen keskustelu evankelis-luterilaisen kirkon etuoikeuksien poistamisesta. Euroopan neuvoston mielestä kirkon ja valtion ero on Euroopan yhteisiä arvoja. Tähän Suomenkin pitäisi pyrkiä eurooppalaisena maana, toteaa Petri Karisma.

Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
040 748 9532