Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2014-10-07

Tiedote

Syyskuussa kirkosta eroaminen aktiivista - kirkon jäseniä alle 75 prosenttia suomalaisista

Kirkosta erosi syyskuussa 2014 noin 3600 kirkon jäsentä. Edellisen kolmen vuoden keskiarvo kirkosta eroamisissa on 3095. Kasvua on näin ollen yli 16 prosenttia. Koko vuonna on tähän mennessä kirkosta eronnut eroakirkosta.fi-palvelun kautta lähes 24 000 kirkon jäsentä.

- Kirkosta eroaminen on ollut yllättävän korkealla, vaikka mitään erityisempää kohua ei tänä vuonna ole tapahtunut. Näyttää käyneen niin, että kirkosta erotaan noin 45 000 jäsenen vuosivauhtia aivan itsestään, toteaa eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma.

Vuoden 2013 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 75,2 prosenttia suomalaisista. Tämän vuoden aikana on eronnut niin paljon kirkon jäseniä, että enää alle 3/4 (75 %) suomalaisista kuuluu kirkkoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomessa on reilusti yli miljoona ihmistä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan.

- Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on pudonnut voimakkaasti viimeisen reilun 10 vuoden aikana. Vuonna 2000 kirkon jäseniä oli vielä 85 prosenttia koko kansasta. Kirkon valtiollisen erityisaseman purkamistalkoiden pitää alkaa pikaisesti, ettei käy niin, että meillä on valtionkirkko, johon kuuluu alle puolet kansasta, jatkaa Karisma.

Tilastotietoa kirkosta eroamisesta
http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava pitää yksityisasiana.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
040 748 9532

Kaj Torrkulla
045 884 3633