Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2016-04-21

Tiedote

10 000 eronnut valtionkirkosta - kasvua vuoteen 2015 verrattuna 36 prosenttia

Tänä vuonna 10 000 evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnutta saavutettiin tänään 21.4.2016. Erotahti on nopeutunut, sillä viime vuonna tähän päivään mennessä oli eronnut alle 7500 ihmistä. Vuonna 2015 oli 10 000 ihmistä jättänyt kirkon vasta 27.5.2015.

Kirkosta eroamista ovat lisänneet eroamispalautteiden mukaan mm. taloustilanne, hallituksen toimet ja kirkon julkiset kannanotot.

Kirkon jäsenmäärää vähentää myös kastettujen osuuden jatkuva lasku. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin alle 70% vauvoista liitettiin kirkon jäseniksi. Vielä vuonna 2009 osuus oli yli 80%.

Eroakirkosta.fi on vuonna 2003 avattu palvelu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin valtion ja kirkon ero. Sen avulla valtionkirkoista on eronnut yli puoli miljoonaa ihmistä. Vapaa-ajattelijoiden mielestä valtion on kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kahden kirkon suosiminen tarkoittaa muiden uskontojen ja uskonnottomien syrjintää.

Eroakirkosta.fi:n toiminta-ajatus https://eroakirkosta.fi/media/taustatietoa/toiminta-ajatus.html

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

Kaj Torrkulla
Tiedottaja
045 859 3143

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Kastettujen osuus oli lopullisen tilaston mukaan 69,8% syntyneistä. Tieto löytyy sivulta http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3D45B8 linkistä "Kirkkoon kuuluvuus (%) ja kastettujen osuus syntyneistä 2015". Kirkon aiemmin julkaisema ennakkoluku oli hieman liian suuri.