Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2007-04-23

Naispappeuskiista tuplannut kirkosta eroamisen

Viimeisen neljän viikon aikana kirkosta eroaminen on ollut tavallista vilkkaampaa. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa päivässä noin 50 jäsentä. Nyt kirkosta on erottu yli 100 jäsenen päivävauhtia useana päivänä. Erityisen vilkasta kirkosta eroaminen on ollut Helsingissä. Kaiken kaikkiaan naispappeuskiista on aiheuttanut ainakin 700 ylimääräistä kirkosta eroamista.

Evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuskiista on ollut voimakkaasti esillä medioissa viimeisen kuukauden aikana. Kohonneisiin kirkostaeroamislukuihin on ainakin osasyynä naispappeuskiista. Tämän puolesta todistaa useat eroakirkosta.fi -palveluun tulleet palautteet, joissa on ihmetelty kirkon toimintaa naispappeuskiistassa. Naispappeuskiista tulee hyvin todennäköisesti aiheuttamaan sen, että tänäkin vuonna tehdään kaikkien aikojen kirkosta eroamisennätys

Vapaa-ajattelijoiden tavoitteena on, että valtio ja kirkko erotetaan toisistaan poistamalla evankelis-luterilaiselta kirkolta sen erityisasema. Kirkosta eroaminen ja kirkon omat kiistat tukevat vapaa-ajattelijoiden tavoitteita. Jatkuvasti kasvava eroamisvauhti saa päättäjätkin pikkuhiljaa ymmärtämään, että evankelis-luterilaisen kirkon erityisasema on epädemokraattinen, eikä se sovi Suomen kaltaiseen sivistysvaltioon.

Tänä vuonna eroakirkosta.fi -palvelun kautta on eronnut evankelis-luterilaista kirkosta noin 8500 jäsentä. Kasvua viime vuoteen on noin 30%. Mikäli palvelun osuus kaikista eroajista on sama kuin vuonna 2006, eli noin 80%, niin tämä vuonna on kirkosta eronnut jo 10 000 jäsentä. 10 000 eroa saavutetaan jos osuutemme ei ole kasvanut yli 85%:n

Naispappeuskiistan vaikutus eroamiseen

Kuva 1. Naispappeuskiistan vaikutus eroamiseen